perjantai 20. joulukuuta 2013

KUUSI PAIKALLISALUETTA HELSINGISSÄ KIINNOSTUNUT KOKOAMAAN KEHITTÄMISRYHMÄN


Paikallisen kehittämispolun avajaistyöpajassa Olympiastadionilla kerättiin ajatuksia ja verkostoiduttiin KEHRIEN eli paikallisten kehittämisryhmien kokoamista varten. Tulokset olivat huikeita: Kuusi paikallisaluetta eri puolilla kaupunkia ilmoitti kiinnostuksensa kokoamaan KEHRÄN eli paikallisen kehittämisryhmän. Työpajassa syntyi laaja kiinnostus ja innostus paikallisen kehittämisen selkeämpään toimintatapaan ja paikallisten voimavarojen kokoamiseen. Oli hienoa olla mukana todistamassa vahvan yhteisen paikallisen kehittämisen tulevaisuuskuvan muodostumista.

                                                                       Ilmoittautuneet paikallisalueet ovat:
- eteläiset kaupunginosat
- Kallio, Harju, Vallila. Alppila, Pasila ja eteläinen Hermanni
- Herttoniemi, Roihuovuori. Laajasalo, Kivinokka
- Vuosaari. Puotila
- Läntiset alueet (Kaarela, Konala, Pitäjänmäki, Haaga, Pikku-Huopalahti)
- Maunual, Pirkkola, Pakila (+ Metsälä, Maununneva), Oulunkylä

Jokaisella alueella nimettiin työpari tai -ryhmä, joka aloittaa KEHRÄN kokoamistyön laajassa yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa. Helkan hallinnoima Paikallinen kehittämispolku-hanke tukee tätä kokoamistyötä. Vuoden 2014 aikana näille alueille on tarkoitus kuvata yhteiset kehittämisen painopisteet laadittavassa kehittämissuunnitelmassa.

Työpajassa saatiin myös paljon tärkeitä vinkkejä jatkotyötä ja paikallista toteutusta varten. Harvoin saa olla  mukana näin inspiroivassa ja innostuneessa työpajassa. Tuli todella hyvä käsitys paikallisen yhteistyön, osallisuuden ja kehittämisen mahdollisuuksista.

Työpajan työn tulokset


Helsingin Paikallisen kehittämispolun työpajan tulokset 12.12.2013


 

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

PAIKALLISEN KEHITTÄMISPOLUN AVAJAISSEREMONIASSA 100 OSALLISTUJAA

Helsingin Paikallinen kehittämispolku avatiin torstaina 12.12. 2013 Olympiastadionin seminaaritilassa juhlallisin seremonioin. Avajaisseremoniaan osallistuivat:

- Varapuheenjohtaja Laura Rissanen kokoomuksen valtuustoryhmästä
- Varapuheenjohtaja Otso Kivekäs vihreiden valtuustoryhmästä
- Varapuheenjohtaja Thomas Wallgrén demareiden valtuustoryhmästä
- Puheenjohtaja Pentti Rantala Helsingin yrittäjistä
- Kaupunginsihteeri Anja Vallittu Helsingin kaupungilta
- Maakuntajohtaja Ossi Savolainen Uudenmaan liitosta
- Tarkastaja, EU-koordinaattori Riitta Salasto ELY-keskuksesta
- Puheenjohtaja Aija Staffans Helkasta
Mukana seremoniassa oli satakunta kaupunkiaktiivia, paikallisten yhdistyksien edustajia, yrittäjiä, Helsingin kaupungin virka- ja luottamushenkilöitä, ministeriöiden ja muiden julkisten organisaatioden avainhenkilöitä, alan tutkijoita ja asiantuntijoita. Tunnelma oli mieleenpainuvan innostunut, energinen ja rento. Tuntui todella mukavalta saada olla mukana historiallisessa hetkessä.
 
Tuottaa onnea, kun silkkinauhaa leikataan ihan yhtä aikaan, ja nauha ei putoa laittialle.
Se onnistui 100%. ONNEA PAIKALLISELLE KEHITTÄMISPOLULLE!

maanantai 16. joulukuuta 2013

PAIKALLISEN KEHITTÄMISPOLUN AVAJAISTEN JA TYÖPAJAN (12.12.2013) AINEISTO

Torstaina 12.12.2013 klo 16 avattiin Helsingin paikallinen kehittämispolku juhlallisissa merkeissä. Työpajassa klo 17-19 osallistujilla oli mahdollisuus ilmoittautua halukkaiksi kokoamaan paikallisalueensa KEHRÄÄ eli Kehittämisryhmää. Työpajassa kerättiin myös ajatuksia ja ehdotuksia Paikallisen kehittämispolun jatkotyöstöä varten.

Tässä tilaisuuden
12.12. seminaarin ohjelma ja aineisto                             Paikallisen kehittämispolun uusi esite
                                                                                                                                                                                 . 
     
                                                                            Helka kehittämispolku esite 

Tilaisuudessa pyöri myös kaksi diaesitystä:

Kehittämishankkeita ja -tapahtumia viime vuosilta sekä Paikallisen kehittämispolku-hankkeen tarina
 
   
                                                                          
Paikallisia kehittämihankkeita ja tapahtumia
viime vuosilta                                                   
                                                                  Paikallinen kehittämispolku hankkeen tarina 2012-2013